”En anna juomarahaa, koska yhteiskunta sanoo, että minun on pakko”, sanoo Steve Buscemin vuonna 1992 Quentin Tarantinon elokuvassa Reservoir Dogs näyttelemä roisto Mr Pink. ”Hyvä on, tarkoitan, että annan tippiä, jos joku todella ansaitsee tippiä. Jos hän näkee vaivaa, annan hänelle jotain ylimääräistä. Mutta tarkoitan, että tämä juomarahojen automaattinen antaminen on ihan turhaa.”
Muutama 20 vuotta myöhemmin joukossamme on oikeita ihmisiä, jotka ruokailevat ja jotka yhä ajattelevat samoin.
”En vain tunne tarvetta antaa niin paljon juomarahaa”, selittää Sam, 29-vuotias nainen, joka asuu New Yorkissa. ”Käytän paljon rahaa ruokaan, alkoholiin ja matkustamiseen, koska nautin niistä asioista. Annan vähän tippiä, mutta en koe, että minun tarvitsee antaa paljon tippiä.” Sam tietää, että hänen pitäisi antaa juomarahaa, ja häpeä siitä, että hän ei anna tarpeeksi juomarahaa, on yksi syy siihen, että hän on pyytänyt olla mainitsematta koko nimeään täällä.
Hänen tavallinen juomarahansa on noin viisi dollaria, olipa lasku sitten 50 tai 100 dollaria. (Tämä on enemmän kuin 1 tai 2 dollaria, jonka hän tiputti silloin, kun hän aloitti ruokailun yliopisto-opiskelijana Indianassa). On ollut aikoja, jolloin hän ei ole jättänyt tippiä lainkaan – ei siksi, että palvelu olisi ollut huonoa, vaan vain siksi, että hän ei ole halunnut antaa tippiä sinä päivänä.
Sam tietää, että hänen valitsemansa tipin määrä ei ole normaali. Itse asiassa yksi syy siihen, miksi hän ei usko, että hänen tarvitsee antaa tippiä, on se, että hän uskoo kaikkien muiden antavan tarpeeksi tippiä. ”He saavat minulta viisi dollaria, ja seuraava henkilö saa 25 tai 30 dollaria, ja se kaikki menee heidän taskuunsa, joten mitä väliä sillä on?” hän sanoo. ”Käytän ne rahat mieluummin muihin asioihin.”
Sam sanoo, että hänen ystävänsä sanovat, että hänen pitäisi antaa tippiä vähintään 18 prosenttia, mutta hän ei vain välitä niin paljon. ”En aio olla epäkohtelias ja sanoa, etten välitä, mutta en oikeastaan välitä”, hän sanoo. ”Se ei ole minun huoleni. En tunne sinua. Valitsit tuon ammatin.”
Tutkimusten mukaan huonojen juomarahojen antajat ovat useimmiten vain ihmisiä, jotka eivät tiedä paremmasta. Cornellin yliopiston hotellihallinnon koulun tippiasiantuntijan Michael Lynnin mukaan 40 prosenttia ihmisistä ei ole tietoisia siitä, että heidän pitäisi antaa tippiä 15-20 prosenttia. ”Veikkaan, että tämä pätee useimpiin ihmisiin”, hän sanoo. ”Sinun on tiedettävä normi.”
Lynnin mukaan on totta, että joillakin huonoilla juomarahan antajilla ei ole siihen varaa. ”Heillä ei ehkä ole rahaa, tai heillä on niin vähän rahaa, että vaihtoehtoiset käyttötarkoitukset ovat heille tärkeämpiä kuin sosiaalinen hyväksyntä, joka tulee juomarahan antamisesta”, hän sanoo.
CreditCards.comin tuore raportti tukee ajatusta, jonka mukaan huono juomarahan antaminen korreloi pienempien tulojen kanssa. Siinä väitetään, että millenniaalit ovat huonoin juomarahojen antajien sukupolvi (10 prosenttia tutkituista millenniaaleista myönsi, etteivät anna lainkaan juomarahaa ravintolapalvelijoille), ja teoretisoidaan, että alle 37-vuotiailla aikuisilla on vähemmän rahaa kuin vanhemmilla ihmisillä ja siksi he antavat vähemmän juomarahaa. Mutta Samin kaltaisilla vapaaehtoisilla, tietoisilla huonoilla juomarahojen antajilla on varaa juomarahoihin – he vain eivät anna niitä. Lintujen vuoksi.
Tarjoilunvastaiset mielipiteet ovat luonnollisesti löytäneet kodin Redditistä, joka on suosittu paikka epäsuosituille mielipiteille. ”Jos haluat enemmän rahaa, hanki parempi työ”, lukee eräässä kommentissa viestiketjussa, jossa pyydetään internetin huonoja juomarahojen antajia selittämään itseään. Toisen Reddit-kommentoijan mielestä juomaraha on tarjoilijan voitto tai tappio, ei ruokailun pakollinen kustannus. ”Minulla ei ole mitään ongelmaa jättää mitään tippiä, jos minusta tuntuu, että palvelu ei ansainnut sitä”, kommentoija kirjoittaa.
James, 22, joka asuu Kanadan keskilännessä, jossa on tapana antaa juomarahaa 15-20 prosenttia, vastustaa juomarahaa periaatteesta. ”En tunne painetta antaa tippiä, koska mielestäni naurettavan alhaisia palkkoja tukevat asiakkaat ovat järjettömiä”, hän sanoo. ”Laitoksen pitäisi maksaa ammattitaitoiselle tarjoilijalle elämiseen riittävä palkka, ja olen sitä mieltä, että kun näin tapahtuu, palvelu pikemminkin paranee kuin heikkenee.”
Kun James käy ulkona syömässä, mitä hän tekee muutaman kerran viikossa, hän sanoo pelaavansa laskun kanssa pyöristysleikkiä aterian päätteeksi. ”Lisään muutaman dollarin ja pyöristän sen parilliseksi luvuksi, vaikkapa 36,87 dollarin aterialle annan 3,13 dollaria juomarahaa, jolloin summa on 40,00 dollaria”, hän selittää. ”Tämä ei johdu siitä, että haluaisin tippiä, vaan se vain antaa minulle pienen mielen matikkaleikin, ja pidän parillisista luvuista.”
James ei ole ainoa, joka tunnistaa tippien antamisen ongelmaksi. Juomarahojen antaminen järjestelmänä on toki huono asia: se edistää seksuaalista häirintää, pahentaa rotujen välistä eriarvoisuutta ja rohkaisee työntekijöiden hyväksikäyttöä. Tämän vuoksi jotkut ravintolat ovat liittyneet kasvavaan kiitosmaksuttomuusliikkeeseen, jota johtaa muun muassa newyorkilainen ravintoloitsija Danny Meyer. Useimmissa ravintoloissa ruokailijoiden odotetaan kuitenkin edelleen lisäävän ravintolalaskuunsa tavanomaiset 20 prosenttia. Tarjoilijoille juomarahat eivät ole bonusrahaa – ne ovat rahaa, josta he ovat riippuvaisia saadakseen elantonsa palkan päälle, joka voi olla niinkin pieni kuin muutama dollari tunnissa. Se, että kaikki ruokailijat eivät maksa juomarahaa, on vain yksi juomarahojen ongelma lisää.
Riittää, kun googlaa ”huonot juomarahoittajat” nähdäkseen, että raha ja ikä eivät ole ainoat tekijät, jotka vaikuttavat huonoihin juomarahoihin. Reddit-käyttäjät voivat vapaasti ja nimettömästi ilmaista halveksuntansa juomarahoja kohtaan, mutta huonoja juomarahoja, joilla on julkinen profiili, käsitellään sekä viihdeblogeissa että paikallisilla uutissivustoilla. Tiger Woods, Sean Penn, Barbra Streisand ja Madonna ovat kaikki huhujen mukaan huonoja tippaajia. He eivät ole periaatteellisia vuosituhannen vaihteen ihmisiä, ja oletettavasti heillä on rahaa lisätä 20 prosenttia ravintolalaskuunsa, joten onko tähän ryhmään kuuluvien ihmisten kohdalla tippien antamatta jättäminen yksinkertaisesti selittämätön luonteenvika?
Lynn sanoo, että ”hämmentävämpi” kysymys ei ole se, miksi ihmiset eivät anna tippiä, vaan se, miksi he antavat tippiä ylipäätään. Antaakseen jonkinlaisen selityksen hän loi vuonna 2015 julkaistussa artikkelissa ”motivaatiokehyksen” juomarahojen antamiselle. Siinä ehdotetaan viittä erilaista syytä, joiden vuoksi ihmiset saattavat antaa tippiä: halu auttaa palvelijoita, palkita palvelijoita, varmistaa tuleva hyvä palvelu, saada sosiaalista hyväksyntää tai itsetuntoa tai pelkkä velvollisuudentunto. ”Näitä positiivisia motiiveja juomarahojen antamiselle vastustavat halu pitää juomarahat muuhun käyttöön ja vastenmielisyys juomarahojen antamiseen liittyvää ja sitä kautta syntyvää statuseroa kohtaan”, Lynn päättelee. Toisin sanoen halu pitää rahat ja yleinen tyytymättömyys juomarahoihin voivat olla ristiriidassa juomarahojen antamisen hyvien syiden kanssa. Ja huonoille juomarahan antajille nämä tunteet ovat täysin ohi siitä, että juomarahan antaminen on oikein.
Hävettää jättää juomarahan antamatta tai antaa huonoa juomarahaa, mikä pakottaa useimmat meistä luovuttamaan rahat, joita meiltä odotetaan. Mutta tarkoituksellisesti huonot juomarahat ovat sosiaalisen häpeän ulottumattomissa. He eivät ole huolissaan tulevasta palvelusta, eikä heitä kiinnosta tarjota palkkiota hyvin tehdystä työstä. Joidenkin mielestä juomarahojen antaminen voi olla pohjimmiltaan väärin, mutta ehkä he itse asiassa haluaisivat vain mieluummin… olla antamatta.
Monica Burton on Eaterin apulaisravintolatoimittaja. Kevin VQ Dam on kuvittaja ja suunnittelija Oaklandissa, Kaliforniassa.
Toimittaja: Hillary Dixler Canavan