Uusi tutkimus on antanut graafisen kuvan jääkauden aikaisesta Australiasta. Uuden Etelä-Walesin yliopiston paleontologien tekemät tietokonesimulaatiot viittaavat siihen, että mantereella vaeltaneella pussieläinleijonalla oli ”pulttileikkurin” kaltaiset hampaat, mikä antoi sille etulyöntiaseman kilpailijoihinsa nähden. Phil Mercer raportoi Sydneystä.

Tutkijat sanovat, että Australian sukupuuttoon kuollut pussieläinleijona oli taitava ja tehokas tappaja – paljon taitavampi kuin nykyajan serkkunsa.

Australialaiset paleontologit sanovat, että nopea tappaminen oli petojen suuri etu. Mitä kauemmin saalis oli elossa, sitä todennäköisemmin leijonat loukkaantuivat tai että kamppailu houkutteli muita saalistajia.

Paleontologi Stephen Wroe Sydneyn yliopistosta sanoo, että jääkauden leijona luotti pelottavaan hampaistoon, jolla pystyi aiheuttamaan nopeasti massiivista vahinkoa.

”Pussieläinleijona itse asiassa leikkasi, viipaloi ja kuutioi saaliinsa, joten sillä oli nämä valtavat poskihampaat, jotka olivat kaikin puolin suuria pulttileikkureita, ja löydöksemme viittaavat siihen, että se itse asiassa käytti niitä paksun nahan halkaisemiseen, luultavasti kurkun seudulla, leikatakseen hengitysputken ja suurimmat verisuonet”

Nykyaikaiset nisäkkäiden lihansyöjät tukehduttavat saaliinsa yleensä. Esimerkiksi afrikkalainen leijona tappaa usein suuren puhvelin tarttumalla sitä kurkusta.

Jääkauden edeltäjällä, joka on ollut sukupuuttoon kuollut yli 40 000 vuotta sitten, on laskettu olleen paljon hurjempi purema kuin nykyajan vastaavalla. Eläimen kyvyssä pyydystää ja tappaa suuria saaliita oli kuitenkin juju.

Toisin kuin afrikkalaiset leijonat, suuri pussieläinleijona ei ollut hyvä pyydystämään pieniä eläimiä, mikä saattoi osaltaan vaikuttaa sen sukupuuttoon kuolemiseen.

Lijonat luokitellaan pussieläimiksi, koska ne kasvattivat poikasensa nykypäivän kengurujen tapaan pussissa.